Arkisto: Tammikuu 2008

Realismia? Torstaina 31. tammikuuta 2008

Mielenkiintoista. Ajatukset, mielipiteet sekä fiilikset menevät katosta läpi ja suoraan lattiasta pohjamutiin. Välillä ollaan betonin päällä, mutta homma muuttuukin liukumäeksi ennen kuin huomaatkaan! Stop. Katso ympärillesi- mitä on, mitä ei. Realiteetit- ne puhuvat. Ahhh. Aivan.
Juu, näinhän asiat ovatkin.
Nyt ollaan jalat maassa taas. Phiuuuh. Helpotus.
Sisustuksen valjastaminen on alkanut. Ja se tuntuu hyvältä.
Keittiön ensimmäiset piirrustukset ovat jo minulla- muutama korjaus ja sitten jo mennäänkin terveysviranomaista tapaamaan, jotta saamme luvan aloittaa toteuttamistoimenpiteet!
Yksi iso asia on edelleen hieman epäselvä ja se hieman kalvaa, mutta se varmasti selkiyttää itse itsensä ja hyvinkin pian.
Laadin juuri nettisivujeni sisältöä, tuntuu hassulta esitellä itseään :)

Lifestyle-lehti Perjantaina 25. tammikuuta 2008

Loistavaa. Kaikki on reilassa, ensimmäinen numero tulee ulos 31.3 ja siinä shoppailen ja kokkailen muusikkoherran kanssa. Nastaa päästä tutustumaan julkimoihin ja antamaan vinkkejä raaka-ainesta ja tekotavoista hyvässä hengessä ja hyvällä fiiliksellä!

Hovimestariehdokkaita alkaakin jo olemaan, on hienoa saada alan ihmisiltä näin upeaa vastakaikua omalle liikeidealle ja visiolle. Tres bien!

Tilannetiedotus Torstaina 24. tammikuuta 2008

Kaksi kertaa päivässä saan ladata puhelimeni akun… lieneekö ongelma akun kestävyydessä?
Nettisivut etenevät huimaa vauhtia ja olen niihin erittäin tyytyväinen. Huomenna on alustava palaveri sisustuksesta, olen innoissani jo nyt! Mieleeni on jo hyppelehtinyt muutama ruoka-idea, ihan kutsumatta. Nam. Visukin tuli jo, lieneekö tämä ensimmäisen ruokalistan pääruoka ?? Se jää nähtäväksi. Markkinointisuunnitelma vie itse itseään jo eteenpäin- hurjan hienoa, sillä siinä osastossa täytyy olla luova ja hieman jopa hullukin. (en kommentoi)

Koe Maanantaina 21. tammikuuta 2008

Jee. Anniskelupassikoe suoritettu, nyt voin tyynenä olla valmis siihen mitä tuleman pitää.
Keittiön virallinen piirtäminen kummittelee koko ajan mielessä, mutta siitäkin huolimatta nyt pidetään hieman huoli itsestä ensin, hieroja ja pikku lepo ja sitten taas uudella innolla haasteisiin! Nettisivujen fonttien valinta tuottaa päänraapimista, sillä ei osaa vielä hahmottaa kokonaisuutta!

Persoona Maanantaina 21. tammikuuta 2008

Juuri lukeneena Marimerkon Mika Ihamuotilan haastattelun totean olevani edelleen oikealla suunalla. Hänen sanansa ”Ihmiset haluavat toteuttaa omaa identiteettiään, eivät brändin.” Hän viittaa loistavasti ravintola-alaan, jossa aikaisempi idylli on ollut olla ’stiff’ ja arvokas, ja nyt jopa huippukokit kysyvät mitä ihmiset oikeasti haluavat. Kerrassaan mainioisti sanottu häneltä että se on vahvuuden merkki kun todistaa ettei hänen tarvitse kuulua Michelin-kategoria ryhmään pönöttäviä pikkutärkeitä ravintola-asiakkaita, vaan mielummin kysyy sommelierin apua ja nauttii olostaan ravintolassa. Tässä varmistuu minun ajatukseni palvelua, filosofiaa ja varsinkin intohimoani kohtaan… hyvä fiilis.

Keittiölaitteiden tilaus sekä keittiön piirtäminen etenee. Oma keittiösuunnitteluni on jo onneksi pitkällä, ja se helpottaa kaikkien työtä. Ei muuta kuin rattaat pyörimään.

Mahdollisuus Lauantaina 19. tammikuuta 2008

Elämä on kyllä ihmeellistä, välille menee todella huonosti ja taas välillä asiat eivät voisi olla paremmin. Mahdollisuus on iso lahja jonka voi saada tai voi tehdä- riippuu näkökulmasta. Itse katsoen omaa tilannettani voisin kommentoida että minulla mukana taitaa olla hieman kumpaakin, ja vielä hyvässä balanssissa!