Historia

Olen käynyt oman tieni ylioppilaaksi valmistumiseni ja asevelvollisuuteni suorittamisen jälkeen. Ravintolakoulu Perhossa olen opiskellut kolmeen eri otteeseen, 1996-98, 2000 sekä 2002-2004. Ensin kävin myynti-ja asiakaspalvelun perustutkinnon, sitten kokin koulutuksen ja viimeisimpänä keittiömestarikoulutuksen.

Työnteon aloitin pakkaamalla lentokoneruokaa Finncateringillä. Tein sitä lukion ohella viikonloput ja lomat saaden taskurahaa sekä pisteitä ravintolakoulua varten. Ensimmäinen innostava ravintolatyöpaikkani oli Cafe Tin Tin Tangossa palvellen asiakkaita ja tehden avonaisesta pikkukeittiöstä aamiaisia, patonkeja ja salaatteja. Jatkoin salityötä Ravintola Helmessä, jossa etenin harjoittelijasta aina apulaisravintolapäälliköksi asti kahden työvuoteni aikana.

Vaihdoin kokonaan keittiötyöhön vuonna 1998. Olin mukana avaamassa Ravintola Tempoa Tapiolan Stockmannin ylimpään kerrokseen. Sain upean mahdollisuuden päästä Ravintola Motherin keittiön ideamoottoriksi vuonna 1999, josta saman yhtiön perustama trendiravintola Soup koppaisi minut mukaan tiimiinsä saman vuoden lopulla, ja siellä teimme kovasti töitä aina vuoteen 2000 joulukuuhun asti. Sain vuorovastuusta mahdollisuuden Palace Grillissä tämän jälkeen Matti Lempisen johtamasta keittiöstä, josta Markus Maulavirta järjesti minulle mahdollisuuden päästä Kanadaan töihin puoleksi vuodeksi House Piccolo- nimiseen pieneen skandinaaviseen ravintolaan. Siellä sain vaikuttaa ruokalistoihin sekä toteuttaa itseäni heidän konseptinsa raameissa.

Kanadasta palattuani työskentelin Ravintola Lasipalatsissa. Hain ja sain vuoromestarin paikan Ravintola Töölönrannasta 2001 kylmästä keittiöstä vastaavana. Pääsin kokeilemaan siipiäni fine dining-ravintolassa Pekka Terävän tiimin kanssa Palacenrannassa, jonka jälkeen ravintola Teatterista tuli työpaikkani vuonna 2002. Etenin Teatterin keittiötiimissä kokista vuoromestariksi ja koulutin itseni keittiömestariksi työni ohella. Vuonna 2005 minua pyydettiin 20-paikkaisen La Petite Maisonin keittiömestariksi, jossa pääsin tekemään itse kaiken alkupaloista marmeladeihin sekä vastaamaan business-puolesta ensimmäistä kertaa. La Petite Maison sai Michelinin maininnan 2007 ja 2008.

Olen ollut työntekijänä melkoinen elohiiri ja kerännyt mahdollisimman paljon kokemuksia cateringistä sekä ruokakurssien pitämisestä monilla eri työnantajilla. Kutsuttuna olen ollut Chateau Carsinissa tekemässä ruokakokemuksia sadonkorjuuaikana Bordeauxissa sijaitsevalla viinitilalla vuoden 2007 syksyllä viikon ajan. Olen myös konsultoinut ajoittain keittiöratkaisuja sekä tuoteratkaisuja yksityisille ja yhtiöille. Olen ottanut viime vuosina tavaksi käydä kesälomallani hankkimassa ideoita ja kokemusta Michelinin palkitsemissa tähtiravintoloissa Tukholmassa. Aloitin kaksi vuotta sitten Lux Stockholmissa ja jatkoin viime vuonna F12:ssa.

Kilpaileminen on ollut pitkään lähellä sydäntäni: aloitin vuoden kokki-kisaan osallistumisen vuonna 2000, jatkoin 2001, 2003, 2004 sekä 2005. Takana on kaksi varasijaa, kaksi semifinaalia ja yksi finaali mustana hevosena huippujen joukossa.